Miten ulkomainen yritys voi niittää mainetta Suomessakin?

Suomalaiset ovat tunnetusti, noh, vähän nihkeää kansaa, mitä tulee uusien asioiden hyväksymiseen. Yleensä suomalaiset suosivat suomalaista, ja varsinkin sellaista suomalaisuutta, josta kotimaisuus tulee esille vahvasti, muttei kuitenkaan liian räikeästi. Pirkka saattaa kuulostaa suomalaisen korvaan tutummalta kuin Byggmax ja suomalaiseen suuhun sopiva nimi auttaakin Suomen markkinoilla esim. kun ollaan etsimässä tarvikkeita ja neuvoja puutarhanhoitoon, pihan kunnostukseen tai vastaavaan. Mutta entäs sitten ulkomaalaiset yritykset, jotka haluavat saada osansa Suomen markkinoista? Heillä lienee edessään melkoinen työmaa ja urakka kansan luottamuksen voittamisessa. Onneksemme voimme kuitenkin kertoa, että tämänkin nihkeän kansan voi onnistua voittamaan puolelleen muutaman helpon niksin avulla. Lue tästä artikkelista, miten ulkomainen yritys voi pärjätä Suomessa ja voittaa jurojen ihmisten luottamuksen.

1. Ulkomaisten yritysten hintataso on yleensä kotimaista parempi
Suomalaiset suosivat kotimaista ennen kaikkea, se on totta se. Harmillisempi fakta on kuitenkin se, että Suomen korkean vero– ja hintatason tähden suomalaiset hinnat hipovat pilviä. Tässä onkin monien ulkomaisten yritysten vahva myyntivaltti: hinta. Ulkomainen yritys voi pystyä myymään tuotteitaan tai palveluitaan jopa kymmenen kertaa edullisemmin kuin vastaava suomalainen palveluntarjoaja. Tässä kohtaa joutuu moni jurokin suomalainen nielaisemaan ylpeytensä ja myöntymään ulkomaisen kaupan valintaan. Suomalaisilla on isänmaallisuuden lisäksi toinenkin sisäsyntyinen vahva piirre, joka nousee lähes kaiken yläpuolelle: piheys. Jos jostain voi säästää, on suomalainen usein messissä. Tämä onkin oiva silta ulkomaiselle yritykselle suomalaisten suosioon, ja noh, kun sitä ollaan oltu tarpeeksi pitkään suosikkeja, niin ei kukaan enää muistakaan, että kyseessä on ulkomainen yritys – siitä on tullut osa omaa perhettä!

2. Markkinoi huolella ja niin paljon kuin vaan on mahdollista
Huolellinen ja runsas markkinointi ratkaisee oikeastaan kaikkien yritysten suosion. Tämä ei koske pelkästään ulkomaisia firmoja, vaan myös suomalaisia yrityksiä. Kuluttajasta saattaa usein tuntua siltä, että mainosta tuppaa tulemaan joka tuutista ja se saattaa olla jopa ärsyttävää. Fakta on kuitenkin se, että mitä enemmän ja mitä mieleenpainuvammin yritys mainostaa, sitä paremmin se muistetaan. Kaikki suuret firmat tietävät tämän kikan, eikä se ole mikään salaisuus – pienetkin firmat voivat hyödyntää tätä keinoa! Ja kun suomalainen näkee mainontaa tarpeeksi, vakuuttuu hän siitä, ettei kyseessä ole mikään humpuukifirma ja pikku hiljaa hän oppii luottamaan siihen. Kun firma alkaa tuntua kotoisalta ja tutulta, on sen palveluiden puoleen helppo kääntyä tarvittaessa.

3. Hyvä kielitaito ratkaisee paljon – pidä huoli, että yrityksellä on käytössään osaava ja ammattitaitoinen kääntäjä
Yksi asia, johon monen ulkomaisen firman taival päättyy Suomessa, on varmasti kehnosti toteutettu käännös. Kun sivustoa tai muuta materiaalia lähdetään kääntämään suomeksi, on kyseessä suuri, ja yritykselle usein erittäin hintava urakka. Tässä kohtaa voi tuntua fiksulta säästää vähän ja palkata se halvin kääntäjä – kannattaa kuitenkin muistaa, että tässä kolahtaa pilkka lopulta omaan nilkkaan. Jos sivuston tekstit on toteutettu kehnosti, ei kukaan suomalainen pidä sitä luotettavana eikä myyntiä tule sitten yhtään. Parempi tapa on toteuttaa käännös kerralla kunnolla ja saada hyviä tuloksia. Suomi on harvinainen kieli, joten hyvän osaajan löytäminen voi viedä aikaa!